ErkkiSeppänen The more you discover, the harder you are to find.

Pätemisen tarve

  • Pätemisen tarve

Disclaimer: Vapaavuorossa esiintyvät tekstini ovat sanataiteellisia pakinoita. Niissä esiintyvät hahmot ja tapahtumat ovat pitkälti kuvitteellisia, kuten lukijanikin.

Vili Lahtinen oli mukava tyyppi, mutta enää hän ei ole. Nykyisin se nilkki tunnetaan pitsanpaistajana.

Tarinan mukaan kaikki alkoi siitä, kun Vili päätti pitää syyskestit ja laittaa kerrankin oikein viimeisen päälle gourmet-aterian naapureilleen. Hän asusteli Tampereen Pispalassa, joten naapurustossa oli sekä Vastavirran sakkia, joka ei välittänyt Sauternes’sta tuon taivaallista, kuin myös muutama Ravintola Saludin vakioasiakasta, joiden viineihin Vilillä ei ihan joka viikko olisi ollut varaa. Mutta kerrankos sitä — hyvä ruoka on nimittäin aina hyvää ruokaa.

Huolella valmisteltu ilta oli pohjustettu tietysti kunnon resepteillä, eikä ainesosissakaan ollut säästelty. Vili otti kaiken huomioon ja katseli vielä nettisivuilta viime hetken vinkkejä. Grillattuja scampinpyrstöjä… Portobellosientä… Vasikan osso bucco sekä jogurttipannacotta, jonka liivatteet Vili näppärästi kiehautti kaasuliedellä. Hän yllättyi itsekin. Yrtteihin ja mausteisiin Vili sai pari loistavaa vihjettä ranskalaiselta vaihto-oppilaskämppikseltään, joka myös valitsi viinit ruokalajeille sopiviksi.

Oli aika.

Kohtalokkaan aterian alkaessa vieraat istuivat tunnelmallisesti kynttilöiden loimussa. Punk-yhtye Mattopiiskan jäsenet istuivat melkein kodikkaasti virkamiespariskunta Vasalaa vastapäätä. Ranskalainen vaihto-oppilas kyseli mitä ranskaksi härskiltä kuulostava ”vastustuskyky” tarkoittaa ja kuultiin hyväntuulista naureskelua. Tunnelma oli tietysti hieman jännittynyt, mutta maut mahtavia, raikkaita ja hyvin yhteensopivia. 

Kunnes.

Etuovi potkaistiin auki. Äkäinen tuulenpuuska puhalsi kynttilät sammuksiin. Kuin Pate Mustajärvi takahuoneeseen, Vilin kämppään (kengät jalassa) pamahti kadun toisessa päässä, korkeassa puutalossa asuva entinen kansanedustaja, nykyinen toimituspäällikkö, Santeri Kivisalmi — lyhyt, mutta rikas ja pelottava mies, jolla oli kädessään muovipussi. Kivisalmi vihasi punkkia.

Tuijotettuaan hetken aikaa epäuskoisena juhlapöytää, jonka huoneessa leijuvat aistikkaat ja huolellisesti toisiaan kompensoivat aromit eivät olleet voineet jäädä hänen asiantuntevalta nenältään huomiotta, Kivisalmi mylväisi: 

— Sinä perkeleen riidankylväjä yrität täällä päteä! Mulla on kakkosauto, jolla ostasin sut ulos tästä kämpästä niinku Vaakolta nakin. Maistakaapa kuulkaa tuosta jos haluatte ”gurmeeta”!

Pieni mies paiskasi muovikassista homeisen leivän keskelle pöytää. Vasalan rouvalta meni järkytyksestä koko yksityiskohta sivu suun, mutta Mattopiiskan basisti arvasi jo pelkästä väristä, että leivän päälle oli vielä harkitusti sivelty koirankakkaa. — Tuttu kikka, tuumi basisti.

Kivisalmi potkaisi mennessään Vilin koiraa, joka vinkaisi surkeasti.

Kello oli vasta puoli kahdeksan, mutta Vilin ilta oli ohi.

...

Ilmeisesti Vasalan pariskunta oli niin shokissa tapahtuneesta, että halusi pyyhkiä muististaan koko illan tapahtumat. He pysyttelivät pitkään hiljaa ja omissa oloissaan, tervehtien vain auton ikkunasta. 

Ranskalainen vaihto-oppilas palasi pian kotimaahansa ja piti kaikkia suomalaisia vähän tärähtäneinä juntteina, mistä häntä ei hirveästi voinut moittia.

Vilin tuttavat (ne, jotka tapahtuneesta kuulivat) reagoivat vaihtelevasti. Osa ei kyennyt käsittämään ollenkaan tapahtumien kulkua, osa pohti oliko Vili kenties itse provosoinut kuitenkin tilannetta — hänellähän oli ollut jo lukiossa maine intohimoisena "kotikokkina". 

Mattopiiska hajosi kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen, mutta tämä ei johtunut illan tapahtumista.

Vilissä eniten hämmennystä herätti tapahtumia tavallaan käsitellyt äkäinen kolumni Kivisalmen lehdessä. Se oli otsikoitu originellilla tavalla:

”Punikin poika paistoi pitsaa Pyynikintorilla.”

Mitä tästä siis opimme?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.